​Metsä Wood lyhyesti

Yhä vastuullisemmassa maailmassa puun merkitys kasvaa jatkuvasti.

Metsä Wood tarjoaa parhaita puutuotteita rakennus-, teollisuus- ja jakeluasiakkaiden tarpeisiin. Tavoitteemme on olla asiakkaan paras kumppani. Meidän avullamme pääset hyödyntämään puun lähes loputtomia mahdollisuuksia. Käytämme maailman parasta uusiutuvaa raaka-ainetta, joka on aina jäljitettävissä kestävän kehityksen mukaisesti hoidettuihin pohjoisiin metsiin. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat näiden metsien keskellä, mikä takaa raaka-aineen luotettavan saannin. Tärkeimmät tuotteemme ovat sahatavara, vaneri ja​ Kerto®.

Suurin vahvuutemme on teollinen tehokkuus, jonka mahdollistaa kumppanuus, luotettavuus ja laatu. Vaadimme aina enemmän sekä itseltämme että kumppaneiltamme. Meillä on vahva asema Euroopassa ja kunnianhimoiset maailmanlaajuiset kasvutavoitteet.

Liikevaihtomme oli 0,5 miljardia euroa vuonna 2016, ja työllistämme noin 1 500 henkeä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia, joka kattaa puun koko arvoketjun taimesta tuotteeksi.

Strategia ja arvot

Metsä Woodin strategian voi tiivistää kahteen sanaan: Teollinen tehokkuus

Yhä vastuullisemmassa maailmassa puun merkitys kasvaa päivittäin. Metsä Wood haluaa olla ratkaisevassa roolissa näiden markkinoiden kehittämisessä ja kasvattamisessa.

Strategiamme voidaan kiteyttää kahteen sanaan: teollinen tehokkuus. Keskitymme korkealaatuisten puutuotteiden valmistamiseen teollisessa mittakaavassa. Autamme ja tuemme asiakkaitamme, jolloin he voivat keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja kasvuun.

Tiedämme kokemuksesta, että teolliseen tehokkuuteen tarvitaan kolme asiaa: sitoutumista, luotettavuutta ja laatua.

Sulje

Todellinen kumppanuus vaatii sitoutumista

Sitoutuminen

Teollinen tehokkuus ei ole vain massatuotantoa, vaan se tarkoittaa innovatiivisten tuotteiden tarjoamista vaativille teollisen mittaluokan asiakkaille. Palvelemme rakennus-, teollisuus- ja jakeluasiakkaitamme, koska täydennämme toistemme liiketoimintoja parhaiten.

Teollinen tehokkuus toteutuu vain, kun molemmat osapuolet ovat sitoutuneet aitoon kumppanuuteen. Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme, ja uudistamme tuotantoprosessejamme sekä tapaamme toimia. Teemme sen ketjun kaikissa vaiheissa ja aina yhdessä asiakkaidemme kanssa, jotta molempien prosessit täydentäisivät toisiaan saumattomasti.

Sulje

Mitä yksinkertaisempi prosessi, sitä harvempi asia voi mennä pieleen

Luotettavuus

Meidän luotettavuutemme tehostaa myös asiakkaidemme prosessia, koska se vähentää varastoinnin ja pääoman tarvetta sekä laskee kustannuksia. Ollaksemme mahdollisimman luotettavia, yksinkertaistamme ja parannamme jatkuvasti prosessejamme, organisaatiotamme ja tapaamme toimia kanssasi.

Koska yhtiömme on vakavarainen , voit olla varma, että toimitamme tarvitsemasi tuotteet aina sovitusti . Lopulta kyse on kuitenkin aina ihmisistä. Meille luotettavuus on kunnia-asia.

Sulje

Ei yllätyksiä – pelkkää laatua

Käytössämme on maailman paras uusiutuva raaka-aine: pohjoisessa kasvanut puu, joka on 100-prosenttisesti jäljitettävissä sertifioituihin pohjoisiin metsiin. Koska se kasvaa hitaasti, se on lujaa, kevyittä ja tasalaatuisia. Lisäksi pohjoisen puun akustiset ominaisuudet ovat erinomaisia ja lämpölaajeneminen minimaalista.

Tuotantolaitoksemme sijaitsevat kestävän kehityksen mukaisesti hoidettujen metsien keskellä. Kehitämme jatkuvasti tuotantolaitoksiamme parantaaksemme tehokkuutta ja varmistaaksemme, ettei laadun, turvallisuuden tai ympäristön kannalta ole luvassa yllätyksiä. Esimerkkinä tästä on sahamme Vilppulassa, joka on maailman nykyaikaisin.

Tiesitkö, että otamme lajitteluvaiheessa 2 500 kuvaa sekunnissa linjanopeuden ollessa 180 metriä minuuutissa vain optimoidaksemme tuotelaadun ja raaka-ainesaannon Vilppulan sahalla?

Yhteystiedot

 
​Metsä Wood​MyyntiMarkkinointi ja viestintä​Muut kontaktit

Pääkonttori

Osoite:
PL 50
02020 Metsä
 
Käyntiosoite:
Revontulenpuisto 2C
02100 Espoo
 
Puh. +358 1046 05

Asiakaspalvelukeskus:

Tehtaankatu
PL 24
08101 Lohja

Puh. +358 1046 22040
Puh. +358 1046 56333

Tarkemmat yhteystiedot

​Kuluttajamyynti

Metsä Wood -tuotteiden myynti kuluttajille ja pienrakentajille tapahtuu jälleenmyyjien kautta.

Ketju- ja teollisuusmyynti Suomessa

Kerto:                         
Kari Kemppainen
Puh. +358 50 593 0733
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com
 
Hannu Veikkola
Puh. +358 40 552 1692
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com
 
Vaneri:
Ismo Ranne
Puh. +358 400 241 910
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com
 
Sahatavara:
Pasi Mäki
+358 40 519 3139
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com

metsagroup.com

Myynti Suomen ulkopuolella

Kansainvälinen myyntiverkosto

Viestintä

Henni Rousu
Puh. +358 40 554 8388
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com

Täytä yhteydenottolomake

Tuotantolaitokset kartalla

Jälleenmyynti

Kansainvälinen myyntiverkosto

 

Johto

Close

Esa Kaikkonen, Toimialajohtaja, Metsä Wood

Puh. +358 10 465​ 4749
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com

Close

Jukka Oinonen, Johtaja, Henkilöstöjohtaja

Puh. +358 40 733 2512
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com

Close

Timo Riikonen, Talousjohtaja, oman toimen ohella

​Puh. +358 40 714 9757
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com
Close

Mikko Saavalainen, Kehitysjohtaja

​Puh. +358 50 555 1903
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com

Close

Henrik Söderstöm, Myyntijohtaja

​​​​Tel. +358 40 577 3421
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com

Close

Jari Tikkanen, Tuotanto- ja teknologiajohtaja

​​​​​Tel. +358 50 598 9176
etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com

Taloustieto

Metsä Wood financial information

Metsä Woodin toimintaa koskevat taloudelliset katsaukset julkaistaan neljännesvuosittain osana Metsä Groupin taloudellista raportointia.

Metsä Groupin taloudellisten katsausten julkaisuaikataulu:

  • 4.5.2017 Osavuosikatsaus tammi–maaliskuulta 2017
  • 3.8.2017 Puolivuosikatsaus tammi–kesäkuulta 2017
  • 1.11.2017 Osavuosikatsaus tammi–syyskuulta 2017

 Metsä Groupin osavuosikatsaukset ja vuosikertomukset julkaistaan Metsä Groupin verkkosivustolla.

Osavuosikatsaukset:

Q3/2016 (pdf)
Q2/2016 (pdf)
Q1/2016 (pdf)
2015 tulos (pdf)
Q3/2015 (pdf)
Q2/2015 (pdf)
Q1/2015 (pdf)

Katso myös

Close

Uramahdollisuudet Metsä Groupissa

Pystymme tarjoamaan mielenkiintoisia työtehtäviä eri alojen osaajille, koska liiketoimintamme kattaa puun koko arvoketjun metsästä lopputuotteiksi.

Avoimet työpaikat
Close

Referenssikohteemme näyttävät, mihin puutuotteitamme on käytetty

​Metsä Woodissa vaadimme enemmän – sekä itseltämme että asiakkailtamme – koska erinomaisuutta ei saavuteta tyytymällä keskinkertaiseen. Menestymisemme perustuu sitoutumiseen, luotettavuuteen ja laatuun. Alla on esimerkkejä kohteista, jotka olemme toteuttaneet yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Referenssit
Close

Parhaita tuotteita parhaista raaka-aineista

Puutuotteet

Korkealaatuiset puutuotteemme tehdään vaativien rakentamisen, teollisuuden ja jakeluasiakkaittemme tarpeisiin. Tuotteemme ovat aina 100-prosenttisesti jäljitettävissä kestävän kehityksen mukaisesti hoidettuihin pohjoisiin metsiin. Me teemme ainutlaatuisella osaamisellamme maailman parhaasta uusiutuvasta raaka-aineesta tuotteita, joissa vastuullisuus yhdistyy moniin etuihin. Tuotteemme ovat lujia, kevyitä ja tasalaatuisia. Lisäksi pohjoisen puun akustiset ominaisuudet ovat erinomaisia ja lämpölaajeneminen minimaalista. Parannamme jatkuvasti tuotteitamme ja toimintatapojamme varmistaaksemme, etteivät ne aiheuta yllätyksiä asiakkaillemme.

Tuotteet
Close

Oikeat työkalut helpottavat arkeasi

Kehitämme jatkuvasti valikoimaamme ja tapaamme toimia hyödyntääksemme parhainta mahdollista raaka-ainetta ja tuotteitamme. Tässä työkaluja, jotka on kehitetty yhdessä asiakkaidemme kanssa vuosikymmenten kokemusta hyödyntäen.

Työkalut