100 % bioenergialla tuotettu rakennusmateriaali

Sataprosenttisesti bioenergialla tuotettu rakennusmateriaali

Metsä Woodin Lohjan tehtaalla Kerto® LVL -tuotannon yhteydessä syntyy enemmän bioenergiaa kuin tuotanto kuluttaa

Published: 3.5.2016 10:05

Globaali energiankulutus on jatkuvassa kasvussa. Rakennukset nielevät suuren osan energiankulutuksesta, ja merkittävä osuus menee myös rakennusmateriaalien valmistamiseen. Metsä Woodin Lohjan tehtaalla Kerto® LVL -tuotannon yhteydessä syntyy enemmän bioenergiaa kuin tuotanto kuluttaa. Ylijäävällä bioenergialla lämmitetään Lohjan kaupunkia.

Metsä Woodin Lohjan tehtaalla Kerto® LVL -tuotannon yhteydessä syntyy enemmän bioenergiaa kuin tuotanto kuluttaa 

Katso multimediatiedote

Energiatehokkuutta tarkasteltaessa painopiste on tähän asti ollut rakennuksen käyttöön kuluvassa energiassa. "Meidän tulisi tarkastella rakennuksen koko elinkaarta materiaalien tuotannosta lähtien rakennuksen purkuun saakka, ja kiinnittää enemmän huomiota elinkaaren alkupäähän, erityisesti materiaalien tuotantoon", sanoo arkkitehti ja Aalto-yliopiston tutkija Matti Kuittinen.

Yli sataprosenttisesti energiaomavarainen tehdas

Metsä Woodin Lohjan tehdas on erinomainen esimerkki prosessista, jossa tuotetaan samanaikaisesti sekä rakennusmateriaalia että bioenergiaa. Mahdollisimman suuri osa raaka-aineesta, kuusi- ja koivutukeista, käytetään Kerto LVL:n valmistukseen. Sorvauksen yhteydessä syntyy sahanpurua ja haketta, joista osa käytetään sellun valmistukseen ja loput bioenergian tuotantoon.

Tehtaan viereen on rakennettu biolämpölaitos, jonka tuottama lämpöenergia kattaa koko tehtaan ja lisäksi suuren osan lähiseudun lämpöenergian tarpeesta. Tehdas käyttää myös sähköä, mutta ostetun sähkön määrä on pienempi kuin lähiseudun lämmitystarpeisiin ohjattava bioenergian määrä. Näin ollen Lohjan Kerto LVL -tehdas on energian osalta sataprosenttisesti omavarainen.

Yli sataprosenttisesti energiaomavarainen tehdas 

Tuotantoprosessin sivutuotteena kaukolämpöä

Kerto LVL -tuotantoprosessin ylijäämälämpö myydään Lohjan Energiahuolto Oy:n kaukolämpöverkkoon. "Biolämpölaitos auttaa meitä saavuttamaan kunnianhimoiset tavoitteemme energian hiilijalanjäljen pienentämiseksi", Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula kertoo.

Lohja on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -hankkeessa, jonka tavoitteena on kasvihuonepäästöjen vähentäminen 80 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. "Biolämpölaitoksen ansiosta olemme saavuttaneet ensimmäisen virstanpylvään; kasvihuonekaasupäästömme ovat jo nyt vähentyneet 15 prosentilla", Sivula toteaa.

Energiatehokkaat rakennukset vaativat kestävästi tuotettuja materiaaleja

Euroopan unionin Rakennusten energiatehokkuus -direktiivi edellyttää, että kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia vuoteen 2020 mennessä. Energiatehokkuuden parantamisessa tarkastelun painopiste tulisikin siirtää rakennusten käytöstä rakennusmateriaalien tuotantoon.

"Joissain tapauksissa rakennusmateriaalien tuotantoon käytetty energia voi olla jopa 50 kertaa suurempi kuin energiatehokkaan rakennuksen vuoden aikana kuluttama energia. Kun vielä otetaan huomioon, että puisten rakennusmateriaalien tuotannossa syntyy enemmän energiaa kuin mitä tuotanto kuluttaa, johtopäätös on selkeä; puuta pitäisi käyttää rakentamiseen aina kun se on mahdollista", arkkitehti Kuittinen toteaa.

Lue lisää aiheesta

Henni Rousu, markkinointipäällikkö, Metsä Wood, puh. 040 554 8388, henni.rousu[at]metsagroup.com

Metsä Wood 

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen ja jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2015 oli 0,9 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2000 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.